FT Jukka Partanen
Tolvasten varhaisvaiheet Ylikylässä
Kun Pohjois-Karjala liitettiin vuoden 1617 rauhanteossa Ruotsin valtakuntaan ns. voittomaana, vaelsi tänne lukuisia uusia sukuja eritoten Savosta. Tulijoiden joukossa oli myös Tolvanen-sukuun kuuluneita, joiden ensimmäinen asuinpaikka Pohjois-Karjalassa oli Pielisjärven Viensuun kylä. Tolvasen suku voidaan lukea selkeästi savolaiseksi suvuksi, joka oli levinnyt 1600-luvun alkuun mennessä koko Itä-Suomen alueelle.
Veijo Saloheimon kirjoittaman Nurmeksen historian mukaan ensimmäinen Nurmeksen Ylikylään asettunut Tolvanen olisi ollut vuonna 1638 mainittu Jesper Tolvanen. Mielestäni tämä on virheellinen tieto, sillä mainittu Jesper on sijoitettava Pielisjärven Viensuun kylän asukkaaksi. Ensimmäisenä ylikyläläisenä Tolvasena on sen sijaan pidettävä Heikki Tolvasta, joka mainitaan ensimmäisen kerran Ylikylän asukkaana vuoden 1639 maakirjassa.
Mistä Heikki Tolvanen Ylikylään sitten tuli? Edellisenä vuonna, siis 1638, samanniminen henkilö mainitaan Viekinsuun eli samaisen Viensuun asukkaana, mutta ei enää vuonna 1639. Voitaisiin ajatella siis, että mainittu Heikki on yksi ja sama henkilö, joka muutti Viensuusta Ylikylään, jossa hänet kirjattiin veroluetteloon siis 1639. Asian varmentaa tieto vuodelta 1654. Tällöin nimittäin Heikki syytti Pielisjärven käräjillä Viensuulaista Matti Oinosta siitä, että tämä oli ottanut haltuunsa hänen entisen tilansa Viensuussa. Paljastui, että Heikki oli jättänyt tilansa Viensuussa autioksi, jonka jälkeen Oinonen oli ottanut sen haltuunsa ja saanut siihen luvan käräjillä. Kyseessä oli nykyinen Pellikan tila, joka sijaitsee kauniilla paikalla Viensuun kylän Joensuunniemellä. Miksi Heikki jätti tilansa Viensuussa autioksi ja muutti Ylikylään, eivät lähteet kerro.
Ylikylässä oli vuoden 1639 maakirjan mukaan viisi veroa maksavaa taloa. Asutus keskittyi Ylikylän ja Roukkajan järveen pistävälle niemelle. Heikki Tolvasen asuinpaikka oli epäilemättä niemenkärjessä sijainnut Tolvala, joka tunnettiin sittemmin nimellä Niemelä. Paikka sijaitsee muutama sata metriä nykyisestä Niemen tilasta länteen. Paikalla on edelleen tänä päivänä havaittavissa talonpohjan paikka. Lähinaapurissa, nykyisen Niemen tilan paikalla, asuivat Timoset, joiden talo Timola oli 1600- ja 1700-luvuilla selvästi kylän varakkain talo.
Heikki Tolvasen jälkeen Ylikylän Tolvalan isäntinä mainitaan 1600-luvulla hänen poikansa Matti ja Mikko Tolvanen. Kolmatta sukupolvea edustivat puolestaan Mikon pojat Mikko ja Matti, jotka 1680-luvulla asuivat kahta eri ruokakuntaa. Nähtävästi molemmat asuivat Tolvalassa saman katon alla, mutta eri ruokakunnissa. Heistä Matti Tolvanen kohosi samaan aikaan arvostettuun lautamiehen asemaan. Kuten huomattua, Ylikylän Tolvasilla esiintyivät etunimet Mikko ja Matti usein. Nurmeksen vanhimmassa rippikirjassa, joka alkaa vuodesta 1690, Ylikylän miespuolisia Tolvasia oli yhteensä 15. Heistä Mikkoja ja Matteja oli molempia neljä, Olleja ja Heikkejä molempia kolme sekä yksi Simo. Tolvasen naisilla oli nimien valinnassa enemmän vaihtelua, sillä rippikirjassa esiintyvät Marketta, Anna, Liisa, Kerttu, Ingrid, Katri ja Pirkko.
Ylikylän Tolvasille syntyi paljon poikalapsia, mistä seurasi, että nuoremmat pojat lähtivät pois kotoaan ja levittivät Tolvasen suvun myös lähikyliin. 1600-luvun loppupuolella muutti Olli Tolvanen Saramolle, jossa sukuhaara hallitsi Tolvalan tilaa usean sukupolven ajan. 1700-luvun alkupuolella muuttivat Matti Tolvanen Ruunaan kylään, Heikki Tolvanen Pielisjärven Kelvään, Olli Tolvanen nykyisen Valtimon Sivakkavaaraan ja Paavo Tolvanen Haapajärven kylään eli nykyiseen Valtimon kirkonkylään.
Ylikylän Tolvasten historia oli kuitenkin vähällä päättyä isonvihan aikana 1710-luvulla. Venäläiset miehittäjät polttivat kaikki Tolvalan rakennukset. Vanha isäntä Mikko Tolvanen pakeni perheineen Sotkamoon. Tila oli autiona neljä vuotta, jona aikana myös Mikko kuoli. Sodan jälkeen Mikon samanniminen poika otti tilan jälleen asuttavakseen. Ensimmäisenä rauhanvuonna 1722 Mikko oli vielä lähes varaton. Hänellä ei esimerkiksi ollut lainkaan kotieläimiä. Verottaja verotti ainoastaan pienestä kylvömäärästä peltoon ja kaskeen. Vuotta myöhemmin Mikolla oli lehmä ja pari lammasta ja muutamaa vuotta myöhemmin talo oli vaurastunut jo melkoisesti. Esimerkiksi vuonna 1736 Tolvasilla oli 2 hevosta, 4 lehmää, 6 lammasta, hieho, härkä sekä sika. Tuohon aikaan määrä oli jo melko huomattava ja Tolvala olikin 1700-luvulla selvästi keskimääräistä varakkaampi tila.
1600- ja 1700-lukujen kyläyhteisön elämänmenosta meillä on mahdollisuus saada syvempää tietoa säilyneiden käräjäpöytäkirjojen pohjalta. Kuten tavallista, käräjillä käsiteltiin tämän tästä erilaisia riitatapauksia, ja toki niissä esiintyy myös Tolvasia. Valtaosa riidoista koski kaski-, niitty- ja pelto-omistuksia. Esimerkiksi vuonna 1687 veljekset Matti ja Mikko Tolvanen tuomittiin sakkoihin, kun he olivat päästäneet tulen irti kaskestaan, joka oli sitten turmellut muiden omistamaa pykälikköä. Lautamies Matti Tolvasen Mikko-poika puolestaan sai sakkotuomiot vuosina 1692 ja 1694 siitä, että oli siittänyt kaksi lasta naimattoman irtolaisnaisen Kirsti Pörhösen kanssa. Toisen kerran jälkeen hänet tuomittiin myös kirkkorangaistukseen ja pyytämään anteeksi seurakunnalta. Koska Mikko ei halunnut maksaa sakkoja, kärsi hän rangaistuksensa juoksemalla kujanjuoksun.
1700-luvulla käräjäpöytäkirjoihin alkaa ilmestyä riitoja myös naapurusten Timosten ja Tolvasten kesken. Vuonna 1741 perheet riitelivät mm. Piippukorven niitystä, eräästä kaskimaasta ja peltosarasta, jotka Mikko Tolvanen väitti Timosen häneltä vallanneen. Vuonna 1782 Mikko ja Reittu Tolvanen sulkivat omilla rysillään Ylikylän- ja Roukkajan järvien välissä olevan matalan salmen syvimmän kohdan. Timolan Olli Timonen ei tätä sallinut ja kun hän poisti rysät omavaltaisesti, istuttiin asian tiimoilta tietenkin käräjillä. Mainittakoon, että silloin Roukkajanjärvi tunnettiin nimellä Timolanjärvi ja Ylikylänjärven nimenä oli Tolvalanjärvi. Kuusi vuotta myöhemmin Tolvaset ja Timonen riitelivät jälleen kalastusoikeuksista, koska Timonen halusi kalastukseen yksinoikeuden Sulkujärvessä sekä em. järvien omien peltojen ja niittyjen kohdilla. Tolvaset tietenkin vastustivat tätä ja vaativat, että kalastusoikeus säilyy kaikilla yhteisenä, minkä myös oikeus päätti.
Ylikylän kyläyhteisöä koskenut ehkä pahin rauhanaikainen tragedia sattui naapurusten Mikko Mikonpoika Tolvasen ja nykyisen Viililän paikalla asuneen Heikki Kettusen välillä. Vuonna 1745 Mikko kanteli oikeudelle siitä, että Kettunen oli hakannut hänen pykälikkönsä eli kaskimetsänsä Ylikylänjärven eli silloisen Tolvalanjärven toisella puolella sijainneella Kurkivaaralla. Seuraavana vuonna riidan kohteena oli läheinen Kurkilahden niitty, eräs toinen niitty ja yksi kaskimaa, joiden sadon Mikko leikkasi Kettusen vastusteluista huolimatta. Seuraavana vuonna, heinäntekoaikaan heinäkuussa vuonna 1747 Mikko Tolvanen tuli apulaistensa kanssa riidanalaiselle Kurkilahden niitylle niittämään heinää, kuten oli tehnyt edellisenäkin vuonna. Paikalle saapui nyt myös Heikki Kettunen, joka yritti ensin saada Mikon lopettamaan niittohommat. Mutta kun tämä ei siihen suostunut, otti Kettunen ladatun muskettinsa ja ampui Mikko Tolvasen kuoliaaksi. Mikko oli kuollessaan 42-vuotias ja hänen ampujansa Heikki Kettunen 51-vuotias.
Ampuja Heikki Kettunen ei jäänyt selvittelemään tappoaan paikanpäälle, vaan lähti saman tien pakomatkalle ja meni rajan yli Venäjän puolelle. Kettusesta annettiin etsintäkuulutus ja hänellä olisi ollut lain mukaan mahdollisuus ilmoittautua vuoden kuluessa ilman että olisi vaarantanut henkensä. Nyt Kettunen julistettiin lainsuojattomaksi koko Ruotsin valtakunnassa eli hän menetti kansalaisoikeutensa, kunniansa, henkensä ja omaisuutensa suojan. Tapausta tutkittiin toki myös käräjillä, tosin ilman syytetyn läsnäoloa. Todistajien mukaan kyseessä ei ollut murha vaan heidän mukaansa Mikko Tolvanen oli ärsyttänyt Kettusta niin, että tämä tappoi Tolvasen pikaistuksissaan. Neljä vuotta myöhemmin kuningas antoi armahdusplakaatin, jolloin Kettunen palasi kotikyläänsä. Pian hän joutui kuitenkin uudelleen vaikeuksiin, kun hän oli pahoinpidellyt vaimoaan ja lapsiaan. Kettusen katsottiin olevan mielenvikainen, jonka vuoksi hänet vapautettiin kaikista sakoista ja asetettiin holhouksen alaiseksi.
Mikko Tolvasen tappo oli tietenkin tragedia Tolvasen perheelle, semminkin kun vain pari kuukautta aikaisemmin Mikon isä vanhaisäntä Mikko Tolvanen oli kuollut 66-vuotiaana. Tolvalan isännyys siirtyi nyt nuoremmalle veljelle Ollille. Tilan hallintaan osallistuivat myös ammutun Mikon lesken uusi mies Juho Suhonen sekä myöhemmin myös Mikon vanhin poika, tämäkin nimeltään Mikko. Lopulta, vuonna 1758, tila jaettiin kahtia Ollin ja tämän veljenpojan Mikon kesken. Osakkaat jatkoivat kuitenkin, kuten siihen aikaan yleensä oli tapana, asumista samassa pihapiirissä. Käytännössä osakkaat asuivat ns. parituvassa, jossa kahden tuvan välissä oli eteinen. Molemmilla oli oma talous, mutta usein yhteiset työkalut. Esimerkiksi sato jaettiin puoliksi tai suhteessa sen eteen tehdyn työn määrän mukaan. Vasta noin 40 vuotta myöhemmin, 1790-luvulla, toinen osakas Olli Ollinpoika, rakensi toisen talon järven toiselle puolelle, joka sittemmin on tunnettu nimellä Pyysärkkä.
Ylikylään syntyi 1700-luvun lopussa myös kolmas Tolvasen ruokakunta, kun Reittu Tolvanen erosi Tolvalasta. Reittu oli ammutun Mikko Tolvasen nuorin poika, joka oli menettänyt isänsä ollessaan vain kuuden viikon ikäinen. Reittu avioitui nykyisen Pekkalan tilan isännän Heikki Niirasen tyttären kanssa ja eli sittemmin yhtiössä lankonsa Sippo Niirasen kanssa mainitulla tilalla. Vuonna 1787 Reittu ryhtyi kimppaan velipuolensa Pekka Suhosen kanssa joka osti Sippo Niirasen osuuden tilasta. Tällaiset taloyhtiöt olivat tuolloin tavallisia Itä-Suomessa. Niitä syntyi ennen muuta taloudellisista syistä kun talosta puuttui työvoimaa. Osakkaat asuivat yleensä eri ruokakunnissa ja yhtiö toimi kuten osakeyhtiö. Reittu Tolvasen ja Pekka Suhosen yhtiöön otettiin vuonna 1793 kolmas osakas, kun Reitun vanhin tytär Anna avioitui sittemmin kuuluisuutta saavuttaneen Olli Tiaisen kanssa. Reittu ja Olli tekivät jo viisi kuukautta ennen häitä joulukuussa 1792 kirjallisen sopimuksen, jonka mukaan Olli sitoutuu naimaan Anna tyttären, muuttamaan samaan talouteen ja elämään siinä Reitun kuolemaan saakka. Tämän jälkeen Olli saisi ½ Reitun omaisuudesta, toisen puolen mennessä Reitun samannimiselle pojalle, joka silloin oli vasta 7-vuotias. Lisäksi Olli Tiainen sopimuksen mukaan toi yhtiöön hevosen, lehmän ja lampaan.
Tolvasen, Suhosen ja Tiaisen yhtiö oli hyvin riitainen. Osakkaat kävivät tämän tästä käräjiä etenkin kaskisadoista sekä keskenään että muiden kanssa. Esimerkiksi osakkaille tuli riitaa hampusta, jota yhtiössä oli viljellyt vain Reittu Tolvanen. Suhonen vaati siitä osaa itselleen, mutta tuloksetta. Tolvasen hampunkasvatuksesta ei pidä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä, sillä tuolloin hamppua ei käytetty päihteenä vaan kankaiden valmistuksessa.
Yhtiö purettiin lopulta vuonna 1805, joka ei sekään sujunut sovussa. Olli Tiainen vaati mm. yhtiöön tuomaansa omaisuutta takaisin. Reittu Tolvanen ehdotti, että Tiaiselle maksettaisiin jälkikäteen vuosipalkka, joka olisi vastannut suurin piirtein rengin vuosipalkkaa. Suhonen kieltäytyi tästäkin.
Osapuolet kiistelivät myös siitä, kuka sai jäädä asumaan tilalle. Vasta katselmuksen jälkeen sovittiin, että Reittu sai jäädä vanhalle paikalle, eli nykyiselle Pekkalan tilalle. Pekka Suhonen joutui siirtämään tilanosansa uuteen paikkaan, nykyisen Suholan paikalle. Olli Tiainen, jonka perhe asui siis yhdessä Reitun kanssa, erotti vuonna 1814 ruokakuntansa appensa ja lankonsa taloudesta ja siirtyi asumaan Reitun vuonna 1780 perustamaan torppaan, jonne Tiainen rakensi uuden rakennuksen. Tämä tila on nykyisin nimeltään Hovila. Riidat Tiaisen ja Tolvasten välillä eivät loppuneet vielä tähänkään. Jo aiemmin Tiainen oli anonut, että Reittu olisi otettu holhouksen alaiseksi vanhuuden ja kuurouden vuoksi. Kun vanha Reittu kuoli 1818, jatkoi Tiainen kiistelyä lankonsa Reittu Reitunpojan kanssa kaski- ja pelto-omistuksista.
Tarina Tolvasten vaiheista ei ole juurikaan sisältänyt mainintoja naisista. Naiset harvoin jättivät merkintöjä asiakirjoihin itsestään, joten heidän elämänvaiheitaan tulee tulkita muulla tavoin. Usein heidän työpanoksensa oli huomattava. Esimerkiksi Reittu Tolvasen tytär Anna, Olli Tiaisen puoliso synnytti kahdeksan lasta, joista peräti kuusi kuoli jo lapsena. Annan äiti oli kuollut jo varhain, joten hän vanhimpana tyttärenä käytännössä vastasi isänsä ja miehensä emännyydestä, joka kaiken lisäksi oli hyvin riitainen. Annan mies Olli Tiainen pakeni sodan jälkeen Ruotsiin, josta vietti suurimman osan ajastaan ja palasi vasta 10 vuoden päästä pysyvästi kotiinsa. Koko tämän ajan Anna hoiti perheensä taloa ja taloutta. Kun Hovilaan tuli vävyksi Tuomas Kilpeläinen, riitaantui hän appivanhempiensa kanssa. Anna ja Olli muuttivat loisiksi Pyysärkkään ja elivät viime vuotensa mökissä Talviniemessä ilman mitään syytinkiä, mikä tuolloin yleensä taattiin vanhuksille heidän kuolemaansa saakka. Anna kuoli köyhissä oloissa neljä vuotta miehensä jälkeen vuonna 1837.
Yhteenvetona Ylikylän Tolvasten vaiheista mainittujen kahden vuosisadan aikana voidaan todeta, että suku menestyi keskimääräistä paremmin. Tolvaset kohosivat kylän yhdeksi menestyvimmistä suvuista jo varhain ja oli yhdessä Timosen suvun kanssa Ylikylän merkittävin suku aivan kylän alkuajoista lähtien. Tolvaset levittäytyivät Ylikylästä myös muualle Yläkarjalaan tehokkaasti.